Kuva 1) Kasvupaikka
2) Taimien hankinta
3) Taimien istuttaminen
4) Istuttamisen jälkeinen ensimmäinen kasvukausi
5) Ensimmäinen leikkaus
6) Istuttamisen jälkeinen toinen kasvukausi
7) Toinen leikkaus ja myöhäisempi aika

Ohjeet
 
Klikkaamalla yläpuolisia linkkejä löydätte tarkempaa ohjeistusta
 
Perusohjeistus hedelmäpuiden taimien istutukseen, leikkauksiin jne..
Ammattiviljelmille saatte tarkempaa ohjeistusta ottamalla yhteyttä taimistoomme.

Ohjeemme perustuvat pääasiassa omiin tutkimuksiimme ja havaintoihimme, sekä myös saamaamme kotimaiseen ja Keski-Eurooppalaiseen opetukseen.
Kasvatusmetodimme on lähellä Keski-Eurooppalaista ja
Pohjois-Amerikkalaista kääpiökasvuisten puiden ammattiviljelyä.
Pyrimme soveltamaan sitä maamme karuissa ilmastollisissa oloissa suoritettavaan hedelmäpuukasvatukseen.
Tavoitteena nimenomaan puiden runsas ja laadukas hedelmäsato,
ylenmääräisen puuaineksen tuottamisesta liiemmin perustamatta.


Yhdysvalloissa on juuri lähes sama suuntaus menossa
hedelmäpuiden ammattiviljelyssä, kuin Keski-Euroopassakin.
Pieniä puita tiheästi kasvattamalla saadaan laadukkaampia hedelmiä
ja jopa kaksin-kolminkertainen kg-määrä samalta pinta-alalta, kuin
ns. perinteisessä hedelmien kasvatusmallissa isojen puiden kanssa.
Hoitotoimet ovat luonnollisesti myös paljon helpompia toteuttaa.
Kääpiöpuiden leikkausmenetelmien suhteen on olemassa hieman erilaisia koulukuntia, eroja on esim. latvomisessa.

Cornellin yliopiston, N.Y., apul.prof. Terence L. Robinsonin eräitä
käytännön näkökulmia asiaan voitte katsoa englanninkielisenä videona täältä.
(tekijänoikeuslupa - copyright license 12.12.2008 Jon Clements, thanks Jon!)


 
Vasemmalla olevan piiskataimen versojen suuntauskuvan
löydätte suurempana täältä ja leikkausohjekuvan vastaavasti täältä.


 
N e m i n e m  p e c u n i a  d i v i t e m  f e c i t ,  p o m a r i u m  e s t
Yhteystiedot Yhteystiedot